Keskiviikko 30.3

Tanhuan kylä heräsi -30 asteen pakkaseen. Viivytimme lähtöä klo 8.30 saakka, jolloin mittarissa oli ’enää’ parisenkymmentä astetta. Voitelun hermokerros piti ja suksi toimi moitteettomasti koko päivän. Tänään asetettiin rajoitus maaliin saapumisen suhteen eli perillä seuraavassa etapissa Lokan koululla saisi olla vasta klo 14 jälkeen, jolloin oppilaat olisivat jo poissa koulustaan. Huomenna pitää olla matkoissaan klo 8 mennessä, kun talon varsinaiset asiakkaat ottavat tilat taas haltuunsa. Nyt siis yövytään toiminnassa olevalla koululla, joten voikkasali tyhjenee aamulla hyvissä ajoin ja pyykkinarut keritään rullalle ja reppuun. Meistä kyllä saisi oivaa opetusmateriaalia moneen lähtöön …

Hiihtelimme koko päivän muutaman henkilön ryhmissä ja pidimme tauon aina viiden kilometrin välein. Semmoista leppoisaa matkantekoa. Aurinko paistoi, tuulesta ei tietoakaan ja kairan hiljaisuuden rikkoi vain sauvan narahtelu, kun se osui pakkaslumeen.

Kun noin 40 kilometriä oli hiihdelty, saimme ensimmäisen näköhavainnon kuuluisasta Lokan tekoaltaasta. Horisonttiin piirtyi altaan massiivinen penger. Vielä muutama kilometri ja potkaisimme vauhtia suksiin tekoaltaan jäällä. Lokan tekoaltaan suunnittelu käynnistettiin määrätietoisesti 1950-luvun puolivälissä. Vesioikeus myönsi luvan altaan rakentamiseksi 1966 ja pato rakennettiin vuoden 1967 aikana. Säännöstely aloitettiin heinäkuussa 1967. Suomen suurin vesivarasto sai alkunsa. Järven alle jäi siihen aikaan pinta-alaltaan Suomen suurin suo, porolaitumia ja taloja. Keskustelu altaan puolesta ja vastaan kävi kiivaana. Asia herättänee tunteita edelleen eri ammattikunnissa.

Peledsiika on altaan erikoisuus. Venäjältä tuotu kanta istutettiin vesistöön 80-luvulla ja se jopa lisääntyi altaassa luontaisesti. Tänä iltana se oli meidän herkkuamme, kun sitä koulun keittiöstä eteemme kannettiin. Myös merikotkat pesivät täällä. Itse pääsin illan suussa kuvaamaan joutsenpariskunnan uiskentelemassa voimalaitoksen sulassa. Me hiihdimme neljä kilometriä järven selkää ja saavuimme Lokan koululle.

Päivämatka oli tänään 48 kilometriä. Olemme siirtyneet samalla Sodankylään.

Tiistai 29.3

Taas oli mitattu Savukoskella kunnon pakkanen eli -28 astetta. Myös siellä kotipohjanmaalla oli ollut kylmä yö, joten kevättä odotellaan koko Suomessa. Bussi vei meidät eilen päättämäämme ladun kohtaan ja matka jatkui hiihtäen klo 9 aikoihin. Pakkasta oli vieläkin parisenkymmentä astetta.

Ensimmäinen 15 kilometriä oli työmiehen keliä. Luistoa oli vaikea saada uudelle tuiskulumelle, joka on rakenteeltaan ihan pulveria. Kun sää lämpeni iltapäivää kohden ja latu liippaantui hiihtäjien käytössä, alkoi matka maittaa eri tavalla. Varsinaista herkkua oli runsaan kolmen kilometrin loiva lasku – siinä suksi toimi taas toivotulla tavalla.

Kuljemme latua tekevän moottorikelkan perässä moottorikelkkailuun tarkoitetuilla alueilla. Näitä alueita saavat käyttää kaikki kelkkailijat ja oikeastaan vain näitä, koska kelkkailu on niin luvanvaraista puuhaa. Maanomistajat lopulta määräävät, mistä kuljemme. Kelkka ei siis normaaliolosuhteissa tee tolaa umpihankeen, vaan jonkinlainen kelkkaura on jo olemassa ja siihen vedetään meille latu. Tänään kuitenkin kelkkamme on iltatöinä tekemässä meille omaa uraa Lokan tekoaltaalla.

Jälkihavainnot luonnossa ovat loppuneet lähes tyystin. Silloin tällöin jäniksen ja hirven jälkiä tai havaintoja porojen tarhauksesta.

Saavuimme toistamiseen Tanhuan kylätalo Messulaan yökylään. Tänään kuitenkin hiihtämällä. Kyläpäällikkö kuljetti meidät rantasaunalleen – kiitokset siitä. Pesin nyrkkipyykkinä huomiseksi itselleni puhtaan ihokkaan. Voitelin sukset kuntoon, paitsi hermokerros jää aina aamuun, kun on ensin vähän nuuhkaistu tuulta

Hiihtoa kertyi 45 kilometriä.

Maanantai 28.3

Tänä aamuna lähdimme paukkupakkaseen. Yöllä oli mitattu lähes -30 astetta ja aamullakin oli vielä -20 astetta. Asialliset varusteet takasivat, että ei nipistellyt. Käytin ensimmäisen kerran monosuojia turvaamassa varpaitani, käteen kunnon teddykintaat ja kaulurin nostelin kasvojen suojaksi. Tuulta ei onneksi ollut ja aurinkoa onneksi oli.

Aluksi hiihtelimme joen jäätä pitkin. Ensimmäinen virallinen tauko oli 15 kilometrin hiihdon jälkeen. Lämmintä juomaa ja hedelmiä maistelin. Niin kylmää oli, että moottorikelkkamme hyytyi pariin otteeseen ja teimme latuja porukan voimin. Välipalan jälkeen oli pieni siirtymä aavan suon reunaan – sitä latua piisasi sitten seuraavat 30 kilometriä. Moottorikelkkakin ehti taas avuksi. Hotelli Samperin Savotta oli välilaskupaikkamme hiihtopäivän päätteeksi. Vaihdoimme kuivat vaatteet ja nousimme bussiin, joka vei meidät yöpaikkaamme Tanhuan kylätalo Messulaan.

Huomenna tulemme hiihtämällä tänne samaan kohteeseen yöpymään. Tanhua on Savukoskea ja valittu vuoden 2010 lappilaiseksi kyläksi. Hyvin taas vierasta pidettiin.

Hiihtoa kertyi 62 kilometriä. Oli raskasta lykkimistä koko päivä – hyvästä luistosta ei tietoakaan.

Sunnuntai 27.3

Sallan Revontulikylpylän runsaasta aamiaispöydästä siirryttiin kesäaikaan lähtevälle reissulle pakkasasteissa. Saimme matkan alkukilometrit hyödyntää paikallista latuverkostoa. Sitten jatkoimme oman moottorikelkan tekemää uraa, joka oli leppoisaan hiihtotahtiin ihan sopivaa. Tulipa eteen palanen taas metsäautotietäkin, jonka suurin osa hiihteli hiekkaa ja kiviä väistellen. Varmaan meillä on suksen pohjassa merkkejä valinnasta!

Vanha Salla-tunturi komeilee naapurivaltion puolella ympärillään pienempiä lumihuippuja. Yöksi jäämme Sallan Kotalan kylätalolle eli kunnostetulle, entiselle koululle. Hyvin taas otettiin matkaajat vastaan. Kyläseuran puheenjohtaja kävi luovuttamassa reissumme järjestäjälle latuhöylän eli veistoluokasta löydetty vanha höylä oli saanut ympärilleen lappilaista kohennusta ja komean, asiaankuuluvan nimen. Nyt on monenkokoista latuhöylää mukana! Lisäksi saimme vielä illalla kylätalon tarjoamat makkarat pihapiirin laavulla jätkänkynttilöiden loisteessa. Hienoa! Tästä tuli oikein lepopäivä, sillä matkaa teimme 43 kilometriä helpolla ladulla. Luistokin oli hyvä ja aamun voitelu riitti taas koko matkaksi.

Nyt on takana 23 hiihtovuorokautta ja runsas 1200 kilometriä. Latu jatkuu…

Lauantai 26.3

Lähdimme liikkeelle normaaliaikaan 
-13 asteessa. Latu-ura oli aluksi heikko, mutta napapiirin saavutettiin ja ylitin sen puolenpäivän aikaan. Sekin on selkeä etappi täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kun kolmisenkymmentä kilometriä oli hiihdetty, tuli eteen noin neljän kilometrin metsäautotie, jota sekä käveltiin että hiihdettiin.

Viimeiset 15 kilometriä oli nousua Ruukivaaran katolle katselemaan taas komeita näköaloja. Kiipesimme kolmen kilometrin matkalla 150 metriä ylöspäin. Sitten laskettelimme vinhaa vauhtia alaspäin latukoneella tehtyä huippu-uraa pitkin. Mukavaa viilettämistä – ihan kuin pikkusällinä.

Laskimme lähes suoraan Sallan Revontulikylpylän saunaan! Kylpylän ’ilot’ olivat taas vastassa ja sehän passaa hikiselle hiihtomiehelle.

Hiihtoa oli tänään 63 kilometriä, sillä eilen hiihdettiin tämän päivän pitkästä hiihtosuunnitelmasta osa pois.

Perjantai 25.3 - Viimeinen kolmannes alkaa

Meille on yleensä aamiainen tilattu joka paikassa klo 6.00, mutta tänään söimme vasta klo 7.30. Sää ei suosinut aamusta meitä: pakkasta toistakymmentä astetta, uutta lunta, jota kova vastatuuli juoksutti latuja tukkien.

Rukan ympäristössä oli kovia nousuja, mutta toisaalta palkitsevia laskuja. Vauhti oli kova, mutta annoimme mennä, sillä ladut olivat isolla latukoneella tehtyjä ja suksi kulki luotettavassa urassa. Rukan pohjoispuolella pysähdyimme kotakahvilaan.

Matka jatkui Käylän Rajaseutukeskukseen, jonne majoituimme. Harvoin on niin tarkkaa sijaintia ilmoitettu huoneentaulussa kuin täällä: pohjoista leveyttä 66°18.305min sekä itäistä pituutta 0.29°08.867min … niin että ihan tälle kohtaa meinaan nukahtaa kohta puoliin.

Olemme edelleen Kuusamossa ja hiihdimme tänään 55 kilometriä, josta huomista etappia noin 15 kilometriä. Huomenna Sallaan.

Torstai 24.3 - Toinen osuus päättyy

Aamulla olimme liikkeellä klo 7.30 jälkeen. Pakkasta oli -13 astetta. Kova tuuli ja tuisku sotkivat latuja ja vuorossa oli taas umpihankihiihtoakin. Hiihdimme järvenselkää noin 15 kilometriä ihan vastatuuleen. Piti ottaa oikein kunnon spurtti, että sai päälle sen lämmön, jolla sitten tarkenee taivaltaa tällaisessa säässä. Kapusimme runsaan kilometrin Mustavaaran laelle ja näköalat olivat hulppeat. Näkyi naapurivaltioon asti. Alas piti tulla tarkasti, toinen suksi kanttasi koko ajan. Olimme nähneet lähes päivittäin latujemme läheisyydessä ahman jälkiä ja tänään Yrry pääsi nappaamaan kuvan itse otuksesta. Kotaevästelyt sujuivat tulen lämmössä tuulelta suojassa.

Päivällä hiihtomatkan aikana nautittu ravinto on keventynyt koko ajan. Minulla eväät tarkoittavat 1-2 litraa kuumahkoa teetä, erilaisia hedelmiä ja pala silloin tällöin suklaata. Suklaa on hyvä ja nopea energian antaja, mutta en vain ole

koskaan ollut tällaisten makeisherkkujen ystävä. Hitaasti suklaalevy sulaa suussani! Leipäeväät ovat oikeastaan jääneet pois. Sitä puolta sitten aamupalalla ja jonkin verran iltapalalla. Lämmin päivällinen on yksi päivän kohokohdista, mutta nekin annokset ovat pienentyneet. Jotain tuolla

elimistössä tapahtuu, kun rasitus vain jatkuu ja jatkuu…

Yövymme Kuusamon Tropiikissa. Nyt on taas saunottu ja uitu, höyrystetty ja vesihierottu. Saimme toisen osuuden matkasta valmiiksi. Yksi hiihtäjä lähti kotiin suunnitelmansa mukaan. Hän oli aikaisemmin hiihtänyt jo kolmososuuden ja näin nähnyt koko Suomen suksien päältä. Mukaamme liittyy viimeistä 730 kilometrin osuutta hiihtämään ainakin 6 uutta sivakoijaa.

Tänään tuulessa ja tuiskussa väännettiin 57 kilometriä.

Keskiviikko 23.3

Matkaan lähdettiin -10 asteen pakkasessa, pientä tuulen virettä ja aurinkoa taivaan täydeltä. Kello oli lähdössä 7.30. Voitelin sukset ennen aamupalaa ja hyvät tuli! Toimivan suksen saaminen on päivästä toiseen ’lottovoitto’. Harmittaa vietävästi, jos heti alkumatkasta huomaa, että tökkii, tökkii. Nyt sai vain hiihdellä.

Liikuimme upeissa vaaramaisemissa taukoja omaan tahtiin pitäen. Näköalat olivat hienot – vaaralta näkyi toinen vaara. Puut tosin olivat aikalailla näistä maisemista kadonneet. Hiihtelimme Kuusamon puolelle Ölkyn rajavartioasemalle, joka toimii seuraavana yöpymispaikkana. Yksityinen omistaja oli tälläkin paikalla, kuten niin monella julkisella kohteella on ollut tämän reissun aikana. Hienoon kuntoon matkailun palvelukseen on isoja lakkautettuja laitoksia kunnostettu. Vanhoissa kouluissa on tilaa yleensä runsaimmin.

Tänään rikkoutui 1000 kilometrin raja. Päiväannos oli 49 kilometriä.

Hieno ilta, kun kaiken kukkuraksi saadaan taas hierojakin paikalle. Aion asettua siihen jonoon.

Tiistai 22.3

Aamusta näissäkin hommissa päivä alkaa. Olimme jo klo 6 jälkeen valmiita ottamaan uudenpäivän haasteet vastaan. Aloitettiin runsaalla aamupalalla. Sää oli olennaisesti erilainen kuin muina aamuina oli ollut. Yön aikana oli satanut vajaa 10 cm:ä uutta, nuoskaa lunta. Heti aamusta oli myös muutama plusaste. Kova porina käytiin suksien voitelun suhteen ennen lähtöä. Ehdotuksia meni ja tuli.

Olin saanut Seinäjoen Supersportista lainaan tätä reissua varten uudet Madshus Nanosonic – tuotesarjan sukset ja päätin, että nyt on niiden kokeilemisen aika. Olivatpa täydelliset sukset tämän päivän keliolosuhteisiin. Suksia on vino pino, mutta pitäiskö nyt nämä vielä…?? Ladut olivat hyvät ja maisemat karun kaunista Kainuuta.

Yöksi hiihdimme metsäkämpälle Hossaan ja edelleen olemme siis Suomussalmella. Olin perillä jo klo 13.15, koska matkaa tehtiin vain 42 kilometriä ja matka joutui välineidenkin puolesta. Sitten lepäilyä, saunomista ja maittava päivällinen. Info huomisesta ja vielä iltapalakin. Sen jälkeen tukkikämpän alapeti on mieluisa osoite.

Maanantai 21.3

Yskänpuuska ajoi minut sängystä ylös jo viiden jälkeen. Hipsin tossut jalassa hotellin narikkaan viimeistelemään suksieni voitelun. Kaikkea sitä saa narikassa tehdäkin! Sain semmoisen voitelun siellä aamun rauhassa aikaiseksi, että se kesti 50 kilometriä hiihtämistä ja suksi tuntui hyvältä ja toimivalta.

Kiertelin parissa näyttelyssäkin eli Suomussalmen ’isojen poikien’ kirjailija Ilmari Kiannon ja formulakuljettaja Heikki Kovalaisen saavutuksia oli esillä. Kyllä kirjailijan näyttely oli vielä tällä hetkellä kattavampi. Sitten vielä pitkä ja rauhallinen aamupala ennen matkan jatkumista. Ohitin klo 12 virstanpylvään, jossa oli tieto, että 900 kilometriä on nyt taitettu taivalta. Tänään puolitettiin kaikki - sekä kevätpäivä että hiihtomatka.

Kun matkaa oli tehty 50 kilometriä, saavuimme Martinselkosen eräkeskukseen ja kodalle. Matkanjärjestäjä tarjosi kuumat makkarat ja omatoimihankinta oli pulla ja kahvit. Suksiin lisäsin pitoa. Paikka tarjosi karhunkuvaussafareja ja semmoinen eksotiikka kiinnostaa pitkin maailmaa. Tänään hollantilainen ryhmä tarkasti, josko nallet ovat talviuniltaan heräilleet. Aurinko kyllä lämmitti tänäänkin oikeasti, joten koiranmuonaa houkuttimeksi, niin pian on, mitä kuvata. Me ohitimme loppumatkasta poron raadon, josta ahma oli jo parhaat palat syönyt. Siinä ladun vieressä oli luonnon lakia toteutettu.

Majoittumaan saavuimme Suomussalmen Juntusenrantaan. Arolan maatila- ja erälomat odotti vaeltajia tosi maukkaan hirvikeiton kanssa. Tältä tilalta Lempi-emäntä lähti viemään viestiä muille kyläläisille, että talvisota on syttynyt.

Hiihtoa kertyi 66 kilometriä.

Sunnuntai 20.3

Lähdin klo 7.30 vajaan 10 asteen pakkasessa jatkamaan matkaa. Latu oli hyväkuntoinen ja suksi luistava. Kun oli hiihdetty 20 kilometriä, oli vastassa Paasonkosken laavu, jonne etukelkkaporukka oli tehnyt tulet valmiiksi. Kelpasi siinä kiireettömästi evästellä ja huolehtia nestetankkauksesta.

Latumme kulki suurimman osan tänäänkin rajavartioston hiihtoverkostoa pitkin. Latu vei myös terveen, naavaisen ikimetsän siimekseen. Hieno paikka sekä oraville että meille! Saavuimme Raatteen rajavartioasemalle, josta bussi haki meidät Suomussalmen keskustaan.

Majoituimme jo hyvissä ajoin Virkistyskylpylä Kiannon Kuohun tiloihin, että aikaa jäisi vetreyttää ja rentouttaa hiihdon rasituksia pois. Hyödynsimme talon tarjontaa. Viivyin pitkään sekä sauna- että vesihierontaosastolla. Ruokailun jälkeen paikallinen sotatutkija kertoi tarkasti kuuluisista Raatteen taisteluista. Nyt liikutaan sotahistoriallisilla alueilla.

Hiihtoa oli 37 kilometriä ja sää oli puolellamme koko päivän. Huomenna bussi vie taas siihen, mihin tänään lopetimme.

Lauantai 19.3

Aamuvarhaisella taas matkaan mukavassa pikku pakkasessa. Siirryimme melko pian viralliselle poronhoitoalueelle. Pohjoinen siis lähestyy. Latuverkosto on nyt rajavartioston käyttämää ja sen mukaisessa loistavassa kunnossa. Päivittäin niitä pitkin hiihdetään ja nytkin tuli vastaan virantoimituksessa olevia miehiä. Koko ajan oikealla puolella oleva teipitys kertoo, että olemme luvanvaraisella alueella eli rajavyöhykkeellä.

Vartiuksen rajanylityspaikan kohdalla siirryimme hiihtämään ylöspäin junaradan itäpuolta. Raja-Kuppilassa maistui pannari ja hillo kyytipoikanaan kahvi. Sää oli nautinnollinen ja tänään seurasin, kun majavaemo rakenteli pesää sillan alle. Sai jäädä askareisiinsa ja minä jatkoin sillan yli matkaani.

Tänään majoitumme Suomussalmen Kuivajärvelle, jossa on vain 7 vakituista asukasta. Vielä 1960-luvulla oli kylässä 100 koululaista. Tämä on Vienan Karjalaa, itkuvirsien aluetta ja Kalevalan laulumaiden parasta paikkaa. Domna Huovinen on alueen kuuluisa runonlaulaja ja itkuvirren taitaja. Hänen mukaansa on saanut nimensä seuraava yöpymispaikkamme Domnan Pirtti. Tästä kylästä ei ole lainkaan tietä länteen. Kuivajärven rajalinja noudattelee

edelleen jo Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa vuonna 1323 sovittua rajalinjaa. Vienan Karjalan kuuluisasta viidestä itkuvirsi- ja runonlaulantakylästä on Suomen puolella vain kaksi. Itkuvirsiin sisällytettiin myös viestejä. Kun asia huomattiin, rajamuodollisuudet oitis tiukkenivat.

Tänään hiihdimme vain 41 kilometriä ja perillä olimme jo hyvissä ajoin.

Oma kroppani on sopeutunut päivittäiseen hiihtorytmiin ja rasitukseen. Jonkin verran flunssa kiusaa porukkaamme ja sen suuntaisia tuntemuksia moni tutkailee itsessään. Sain minäkin siitä osani. Nyt olo on senkin suhteen parempi.

Perjantai 18.3

Lähdimme matkaan taas jo klo 7 aikoihin ja pakkastakin sama lukema eli -7 astetta. Aurinko paistoi lupaavasti heti aamutuimiin. Kyseessä oli taas täysin omatoimimatka eli kaikki tarvittava kulki repussa koko päivän ajan. Huoltoauto meni omia reittejään. Tavattomasti luonnossa on eläinten jälkiä, mutta vähemmän niitä näkee. Uskotaan, että eläimet näkevät kuitenkin meidät piilopaikoistaan. Pienen tauon matkantekoon saa, kun pysähdytään tutkimaan ja nimeämään nähtyjä jälkiä ja jätöksiä. Sopii hyvin semmoinen pähkäily tähän hiihtovaellukseen.

Saavuimme Kuhmon Lentiiraan seuraavaksi yöksi. Entinen terveystalo oli nyt ranskalaisen Sabrina Logeais’n omistama Taiga Spirit. Siellä hän tarjosi aamiaismajoitusta sekä luontoelämyspalveluja. Tänään oli tarjolla ranskalaisen keittiön herkkuja ja ruokajuomaksi voi valita myös ranskalaisen punaviinin. Sabrina oli muuttanut Suomeen 13 vuotta sitten ja puhui jo hyvää suomea.

Lauantaiksi hän odotti vieraita Ranskasta kokeilemaan hiihtoelämystä. Suunnitteilla oli hiihtää 2 kilometriä 3:ssa tunnissa! ’Eihän teitä naurata?’ ilakoi Sabrina.

Tänään oli hiihdelty verkkaisaan tahtiin monissa eri pikkuporukoissa. Meidän joukkomme saapui Lentiiraan klo 17 ja takana oli 68 kilometriä hiihtoa.

Torstai 17.3

Bussilla köröttelimme takaisin Saunajärvelle kohtaan, mihin eilen hiihtomme lopetimme. Pakkasta oli -21 astetta. Ladulla olimme klo 9. Hiihtelimme rauhallisesti takaisin hotelli Kainuuseen toiseksi yöksi.

Pysähdyimme taas tarkkailemaan eläinten elämää jäljistä johtopäätöksiä tehden. Saukko oli lasketellut kotipuronsa kiepeissä, näätä oli saalistanut oravan ja ilveksellä oli jänispaisti kierteessä.

Päivällä aurinko lämmitti ihan oikeasti. Viimeiset 10 kilometriä ennen hotellia oli huikean hyvää latua, leveääkin kuin valtatie. Saunoimme ja söimme. Ruokailu oli tänään erilainen, koska huominen muonittajamme oli tullut

katsomaan, mitä meille ’pitää tarjota’, että pärjäämme. Ranskatar kyseli hyvin innokkaasti, miksi tiettyjä ruokalajeja tulisi olla tarjolla. Eiköhän TAAS huomennakin syödä hyvä päivällinen.

Paikallinen ortodoksipappi oli lupautunut pitämään meille iltahartauden ja siunaamaan matkantekoamme, joten siirryimme bussilla 1986 valmistuneeseen tsasounaan, jota oli sitten rakennettu muistuttamaan enemmän kirkkoa. Saimme kirkon esittelyn, sillä meitä lämpimästi ajatellut pappi oli joutunut henkilökohtaisten menetystensä vuoksi perumaan iltahartauden. Kirkko oli rakennettu työväen seurantalon paikalle ja seurakuntaan kuului 2000 henkilöä.

Hyvissä ajoin iltapäivällä oli tuo 46 km:n matka taitettuna.

Keskiviikko 16.3

Tänä aamuna lähdimme ensimmäisen kerran kirpeässä pakkasaamussa liikkeelle. Kun sää oli täysin tyyni ja kasvot hyvin suojattu, ei parinkymmenen asteen pakkanen meitä hätyytellyt. Huoltoautoa ei sitten aamun jälkeen tavattu, sillä me sukelsimme semmoiseen erämaahan, että teitä ei ollut lähettyvillä ollenkaan. Teeripaistia sen sijaan oli tarjolla, mutta ohitimme vain arvokkaasti toisemme ja jatkoimme askarettamme.

Kello 16 jälkeen saavuimme Kuhmon Saunajärvelle, josta siirryimme bussilla Hotelli Kainuuseen. Olemme täällä seuraavankin yön, mutta huomenna tulemme tänne hiihtämällä, kun bussi on ensin aamulla vienyt meidät takaisin ladun päähän Saunajärvelle. Tänään voitelin sukset puolessa matkassa pidon suhteen ihan uudestaan ja matka alkoi taas joutua. Huonoa tuuria, kun tänäänkin tuli moottorikelkkailija sivusta eteen ahkiota vetäen ja sotki ladun

tai siis latua ei ollut kelkkailijan jälkeen enää ollenkaan. Oli vain pehmeätä lunta, johon upposivat sekä sukset että sauvat, mutta maaliin taas tultiin.

Hiihdimme 64 kilometriä.

Tiistai 15.3

Aamulla lähdettäessä oli pilvistä ja tuulista. Aurinko alkoi paistaa kuitenkin jo ennen puolta päivää. Sivakoimme lieksalaisilla salomailla ja päivän aikana teimme paljon jälkihavaintoja. Tunnistimme ahman, suden ja ilveksen jäljet.

Saavuimme Kruunaankosken sillalle. Pidin siinä kuvaustauon. Matkaa oli vielä kolmisenkymmentä kilometriä seuraavaan majapaikkaan. Hiihtelin pitkän pätkän Väinön kanssa ja kyllä meitä harmitti, kun loppukilometrien aikana tuli kolme koiravaljakkoa eteemme sotkemaan latumme. Eipä siinä mitään voinut kuin tarpoa sotkettua uraa eteenpäin.

Sinne Pohjanmaalle tiedoksi, että hiihtelemme nyt Kaustisten korkeudella.

Yövyimme maatilamatkailukohteessa Lieksan Nurmijärvellä. Savusauna oli lämmitetty tulikuumaksi. Ehdimme kaikki siellä saunoa ja siunailla kuumuutta, kunnes palokunta kutsuttiin paikalle sammuttamaan välikatossa olevaa nokipaloa! Siinä sitten ihmeteltiin kuin seitsemän veljestä Impivaaran hangessa, että ’kuinkas tässä nyt näin kävi?’

Matkaa tehtiin 68 kilometriä.

Maanantai 14.3

Lähdimme matkaan klo 8 jälkeen ja alkumatka meni kävelyksi. Metsäautotie oli aurattu niin perusteellisesti, että kivet olivat pinnassa. Kovasti tehdään metsätöitä ja paljon on metsäautoteitä pitkin matkaa. Sitten siirryimme nuoren metsikön kätköihin ja liikkuminen muuttui hiihtämiseksi.

Saavuimme 20 kilometrin taivalluksen jälkeen Louhikosken laavulle ja evästelimme siinä. Kun olen aina tykännyt istua tulilla, huomasin olevani ennen pitkää viimeinen lähtijä. Reppu vain pykälään ja toisten perään. Olipa hieno laavu hienolla paikalla ja hyvät tulet. Jäljistä tunnistimme ahmankin menneen latumme yli.

Saavuimme Lieksan Kitsiin yöpymään vanhalle koululle. Rakennus oli sota-aikana poltettu ja rakennettu sitten uudestaan, kunnes koulutoiminta lopetettiin vuonna 1966. Nyt paikka oli maatilamatkailuyrittäjän omistuksessa. Isäntä oli valmis esittelemään yritystään ja kertomaan itsestään. Hän oli ollut Suomen paras moottorisahamyyjä ja saanut paljon palkintomatkoja myyntityöstä. Viehtymystä näytti olevan myös vanhojen esineiden keräilyyn.

Luksusta oli saada hieroja taas tänään käyttöömme. Hoidot jatkuvat huomisessa majapaikassa. Yhtenä iltana ei ehditty kaikkia.

Hiihdimme tänään 50 kilometriä. Iltapäivällä oli +2 astetta ja uutta nuoskalunta noin 10 cm:ä.

Sunnuntai 13.3 - Toinen osuus alkaa

Koko päivä on hiihdetty Ilomantsia etelästä pohjoiseen. Tänään on Ilomantsissa myös Pogosta hiihto, jossa kilpailijan on jaksettava 58 kilometriä. Lähdimme tuntia ennen kisan alkamista ja saimme järjestäjiltä ’tervemenoa’ –toivotukset pitkin heidän latujaan matkamme ensimmäiset 10 kilometriä. Ohje oli, että latua ei saa mitenkään vaurioittaa esim. haarakäynnillä. Olipa mainio

hiihtoura käytössämme ja jäi meidän jäljeltämme ihan huippukuntoon.

Sitten erkanimme omille teillemme. Oli hyvää latua ja välillä suksia kannettiin, kun metsäkoneet ryskäsivät Karjalan laulupuita kumoon ja laduntekijän oli mahdoton mennä sinne sekaan. Varmaan olimme seudulla, jossa joskus ovat ikihongat humisseet, mutta eivät enää. Joskus maisemat ovat ihan huippua – niitä kuuluisia Koitereen helmiä tällä korkeudella Pohjois-Karjalassa. Vielä viimeinen rutistus upottavassa lumessa ja olimme Naarvan kylässä valmiina majoittumaan.

Naarvan riistamiehet olivat järjestäneet saunomisen ja ruokailun ja piispa Riekkinen oli antanut luvan käyttää pientä rajaseutukirkkoa yöpymispaikkana. Penkkien väliin oli sijoiteltuna patjoja meitä varten. Päätin nukkua kuitenkin yöni saunakamarin lattialla, kun sekin mahdollisuus tarjottiin. Väinökin toi patjansa sinne, joten me ’naapurin pojat’ valitsimme vähemmän ilmastointikoneen viimaa täksi yöksi.

Tänään oli osa hiihtäjistä kohdannut hirviä matkallaan, mutta yleensä ottaen luonto on vielä kovin hiljainen. Silloin tällöin tali- tai sinitiainen lurauttelee laulujaan. Kuuluu vain sauvan rahinaa, kun hiihto etenee.

Varmaan on parina päivänä mietitty siinä hiihdellessä Japaninkin tapahtumia.

Kauheaa tuhoa, uhka ja pelko tulevasta … ja sitten täällä tämä ’kaukana kavala maailma’ –maisema, jossa metsäkonekin tekee työtään kuitenkin suunnitelmallisesti.

Tänään hiihdimme 65 kilometriä hyvän sään aikana.

Lauantai 12.3 - Ensimmäinen osuus takana

Hiihtoporukkamme veteraani Väinö täyttää tänään 80-vuotta. ONNEA sitkeälle ja jaksavalle eteläpohjalaiselle! Juhlapäivä oli aamusta saakka aurinkoinen. Starttasimme klo 7 matkaan Kiihtelysvaaralta, joka kuuluu nykyään Joensuun kaupunkiin. Aloitimme taas järvinykäisyllä ja sitten pääsimme vaihtelevampaan maastoon, kunnes taas oli tarjolla vesistön selkää!

Ilomantsin Koveron Teboilille pysähdyimme kahville ja saimme samalla hiihtoporukan koottua kasaan. Matka jatkui vaaramaisemissa eteenpäin. Viimeisen järviosuuden rantamaisemaa komisti pieni tsasouna kullattuine sipulikupoleineen. Majoituksesta huolehtii tänään Anssilan maatilamatkailu Ilomantsissa, Suomen itäisimmässä pitäjässä. Ylitimme tänään leveyspiirin, jonka alapuolelle jäävät niin Seinäjoki kuin Jyväskyläkin.

Tämä oli pitkän latumme ensimmäinen osuus, johon saksalainen hiihtäjä suunnitelmiensa mukaan päätti hiihtoretkensä. Me muut aloitamme huomenna toisen osuuden. Tänään hiihdimme 60 kilometriä ja koko ensimmäinen osuus oli 426 kilometriä.

Kun normaalit iltatoimet oli tehty, siirryimme juomaan sankarimme Väinön juhlakahvit täytekakkuineen. Jos miehen malli on hukassa, tämä porukka tietää ainakin yhden…

Perjantai 11.3

Matkaan lähdettiin klo 7.30 muutaman asteen pakkasessa. Aluksi ylitettiin pieni järvi ja sitten oli parikymmentä kilometriä pusikkohiihtoa ihan kohtuullisia latuja pitkin. Tämän jälkeen latu siirtyi Vapon turvetuotantosuolle, jota riitti 25 kilometriä. Siinä oli matkan mielenkiintoisin osuus, kun tuulta luvattiin uutisissa vajaa 10m/s, niin tällä aukealla sai pistää puolet lisää. Onneksi se kävi taas tänäänkin enempi sieltä takaviistosta. Muutoin oltaisiin siellä suolla vieläkin!!

Lunta tuprutti kovasti koko ajan. Kotopuolessa sanotaan, että ’lakialla tuuloo aina’. Pätee se tännekin puolelle Suomea. Lakiaa tosin on vain järven selällä ja tämän päivän kaltaisilla turvetuotantotyömailla. Saavuimme majoittumaan Kiihtelysvaaran Hevos- ja matkailutila Chippewe Range’en. Näytti ulospäin lännen meiningiltä ja oli sitä viimeiseen kamariin asti. Tarjosi kai paremminkin kesäaikaan vaikka mitä lännen harrastuksia hevosineen ja erilaisine aseineen. Asekokoelmat olivat näyttävät.

Saluuna satulaistuimineen kuului tietysti kuvioon. Näin hiihtäjän kannalta oli upeinta kuitenkin valtavan iso ja hyvä sauna – ihan parasta A-ryhmää. Saunasta oli suora yhteys avantoon, jonne pulahdin köhää karkuun! Iltaamme hauskutti vielä erilaisten pitkien matkojen veteraani Eero. Huomenna tulee ensimmäinen etappi täyteen, kun saavumme Ilomantsiin. Eeron tsemppi riittää vielä sen ylikin.

Matkaa tänä päivänä kertyi 58 kilometriä.

Kuuluiko jostain intiaanien sotahuuto – huomenna hiihdetään ne kiinni.

Torstai 10.3

Aamutoimet alkoivat sovitusti klo 6 ja hiihtäminen alkoi klo 7. Kun 17 kilometriä oli takana, saavuimme Niukkalan kylään Kiteelle ja astelimme kylän baariin juomaan uudet aamukahvit. Siellä maailmanparantajat olivat jo omissa asemissaan ja hämmästelivät meidän saapumistamme varusteinemme valloittamaan kaiken vapaana olevan tilan!

Tämän aamuhiihdon aikana kuljimme osan matkaa vain puolen kilometrin etäisyydellä Venäjän rajasta. Matka jatkui Kiteen Pyhäjärveä pitkin seuraavat 30 kilometriä. Kyseessä on iso vesi, josta kuuluu kolmasosa Venäjälle. Luonto oli tänäänkin hiihtäjän puolella. Takatuuli vei mukavasti miestä pitkin järvenselkää. Eilinen aurinko tosin puuttui tämän päivän maisemasta.

Seuraavaksi saavuimme Kiteen kaupungin Juurikkalan kylän Neulaniemeen – monipuoliseen pitopalvelupaikkaan. Siellä meille tarjottiin kuumat makkarat, nokipannukahvit ja pullat. Maistui.

Vielä hiihdimme 22 kilometriä ja saavuimme Kiteen keskustaan, jossa majoituimme Hotelli Kiteenhoviin. Matkaa oli tehty aamuseitsemästä 67 kilometriä ja perillä olimme klo 15.50. Mukava on matkan päätteeksi kiirehtiä saunaan, saada päivän lämmin ateria, huoltaa sukset ja kuunnella piällysmies Puavon seuraavan päivän retkisuunnitelmat. Iltapalan kautta sitten unten maille ja tänään hotellin lakanoihin... vaikka makuupussikin on tarjonnut ihan maittavia unia.

Keskiviikko 9.3

Heti herättyäni tiesin ja tunsin, että selän pitäisi olla hiihtokunnossa eli mitään kiusallisia tuntemuksia ei ollut. Hyvä hieronta teki tehtävänsä ja omat venyttelyt on muistettava joka päivä. Tämä joukko on hyvin keskenään toimeen tuleva ja eilen koin omakohtaisesti, miten auttavaisia ja sydämellisiä ihmisiä he ovat.

Hiihdimme Simpeleenjärvellä noin 30 kilometriä huikean hienoissa hiihto- ja talviolosuhteissa. Koko matkan oli reipas takatuuli, hyvä latu ja aurinkoa taivaan täydeltä. Kelpasi siinä lylyä lykkiä. Hiihdimme 46 kilometriä ja saavuimme Parikkalaan Mikkolanniemen toimintakeskukseen. Entinen koulu tämäkin.

Hiihtolenkin jälkeen saunomaan ja tänään kokeilin venyttelyjä vasta saunan jälkeen ja ilokseni totesin, että kipua ei tunnu. Vaimo kysyi eilen puhelimessa, että mitä ehdit ajatella, kun kovassa vauhdissa huomasit lähteväsi lentoon?? Sanoin, että varmistin nyt ainakin sen, että termospullot ja kamera eivät mene repussa rikki – eivätkä menneet!! Kuului huokaisu eikä yhtään naurua.

Joo, huono vitsi.

Ruuat ovat olleet tosi hyviä. Tänäänkin taas huippua iltapaloineen.

Huomenna aloitetaan kuluttamisen puoli jo aamukuudelta, kun matka jatkuu 67 km:ä eteenpäin.

Tiistai 8.3

Nukuimme yön yhteismajoituksessa voimistelusalin lattialla. Kun noin klo 3.30 käänsin kylkeä, niin olipa tila täynnä monenlaista tuhinaa ja murinaa. Onneksi oli väsy ja sain heti jutun juuresta uudestaan kiinni ja melko varmaan lisäsin omat tehosteeni nukkumiskuoroon.

Aamupala oli klo 7. Pöytäkeskustelut olivat herkkua jänisten korville, koska suurin osa lupasi laittaa tänään ’porkkanaa’ suksiensa alle.  Jo tunnin kuluttua hiihtelimme leppoisasti järven jäätä noin 10 kilometrin matkan eteenpäin.

Sen jälkeen siirryimme valtakunnan sähköverkon alla kulkevalle valmiille moottorikelkkauralle eli latuja ei ollut ollenkaan. Kuljimme paljon kävellen, varmaan 20 kilometriä, niin mutkikkaassa maastossa korkeuserojen suhteen, että vaikeusastetta piisasi koko ajan. Vain vähän hiihdettiin ja varsinkin mäkiä laskettiin henkemme kaupalla!

Sitten minäkin kävelyyn kyllästyneenä päätin mennä yhden kunnon alamäen lasketellen suksilla ja vedin semmoiset lipat, etten oikeasti muista, milloin edellisen kerran. Selkään sattui niin, että tunsin lihaskrampin pitävän sitä pinteessään helpommallakin hiihto-osuudella. Koska olimme Simpeleellä, otimme yhteyttä Marja-Liisa Kirvesniemen hoitolaitokseen, josta tulikin hieroja

kipeytyneitä jäseniämme vetreyttämään. Minäkin löysin itselleni selkäkrampin hoitelijan ja olo alkaa taas olla tavallisen tuntuinen. Vähän tietysti huominen hiihtoon lähtö kiinnostaa selän osalta. Hiihdon loppuosuudella käytin muutaman kilometrin huoltoauton kyytiä selkää säästääkseni. Monta kertomusta oli tänään kaatumisista. Muut olivat saaneet turvaa pehmeästä lumesta, mutta minä vedin jäätikölle.

Päivämatka oli 42 kilometriä ja sitä tehtiin hyvän sään aikana, mutta osin kinkkisissä olosuhteissa. Jotkut kertoivat kävelleensä tänään tosi paljon.

Yövymme Simpeleellä Pitkäjärven entisellä koululla. Kovat karaokejamit loppuivat juuri. Hyviä lauluhiihtäjiä joukossamme!

Olipa hieman dramaattinen naistenpäivä.

Maanantai 7.3

Tänään olimme aamupalalla klo 6.30 ja tunnin kuluttua alkoi hiihto kohti seuraavaa etappia. Kauniissa maaliskuisessa runsaan 10 asteen pakkasaamussa lähdimme liikkeelle. Tuulta ei ollut nimeksikään. Ladut olivat mukavan hiihdettävät. Ensimmäinen tauko pidettiin Imatran Mellonmäessä. Siitä oli vain muutaman kilometrin nykäisy Imatran Valtionhotellin pihapiiriin.  

Valtionhotelli on rakennettu 1902-03. Suunnittelija oli Usko Nyström ja rakennus edustaa jugendia. Alun perin se tunnettiin nimellä Grand Hotel Cascade. Sodan aikana rakennus oli armeijan käytössä. Hotelli toimi sotilassairaalana v 1917. Toisen maailmansodan se oli Kannaksen armeijan esikuntana sekä jatkosodassa päämajan sotilashallinto-osastona. Sodan jälkeen hotelli kunnostettiin Aarne Ervin suunnitelman pohjalta rauhanajan komeaksi linnaksi. Se sai alkuperäisen asunsa 1980-luvulla väritystä myöten.

Matka jatkui kävellen vanhan kanavan sulun ylitse. Kävelimme noin 2 kilometriä. Sitten taas suksille ja kohti Ruokolahden Jaakkiman Kristillisen Opiston majoituspaikkaa. Jaakkiman Kristillisen Opiston toiminta on täyttänyt jo 80 vuotta. Toiminta käynnistyi v.1929 Jaakkiman pitäjässä Kannaksella. Nykyinen sijainti on Ruokolahden Sipiniemessä.

Hiihto sujui tänään leppoisesti hyvässä säässä eikä kuormittanut hiihtäjiä edellisten päivien tapaan. Aikakin sen kertoo: perillä 15.20 ja kilometrejä kertyi 46 km.

Ruokolahden leijona mahtaa olla talviunilla? Kohta minäkin – voimistelusaliunilla.

Sunnuntai 6.3

Herätys todellisuuteen oli karumpi kuin uutiset illalla osasivat kertoa.

Kun menimme aamupalalle klo 7.30, satoi lunta taivaan täydeltä ja tuultakin näytti olevan melkolailla. Vähän mietitytti se eileniltainen suksien huolto. Tein sen olettaen, että lumikuuro on mennyt yön aikana yli ja aloitamme päivän puhtaalta, uudelta lumelta.

Aamupala oli monipuolinen ja eväät oli tehty hiihtopäivää varten valmiiksi pusseihin. Tapana on, että päivä sujuu evästellen ja lämmin ruoka odottaa aina tulevassa majapaikassa. Valmiit eväspussit olivat palvelua. Olemme valmiit tekemään eväämme itse.

Lähdimme ladulle klo 8.30. Tunnin verran lumisade kesti. Ladut menivät nopeasti tukkoon, sauvat painuivat syvälle lumeen ja pito oli ajoittain hukassa. Nyt piti olla myös tarkkana, että ei harhaudu vääriin suuntiin, koska latua ei näkynyt läheskään joka paikassa. Kaikki eivät hiihtäneet samassa ryhmässä ja soitellen sitten varmisteltiin, että suunta on oikea. Yhdeltä osallistujalta katkesi suksikin tämän aamupäivän olosuhteissa. Huolto pelasi mallikkaasti.

Onneksi sade laantui. Pohjoinen tuuli kuitenkin jäi. Päivällä pilkisteli jo aurinkokin, niin että evästelyyn voi ryhtyä, kun löysi metsän siimeksestä

tuulensuojaisen paikan ja  käänsi nokkaa kohti aurinkoa. Eiköhän sieltä ole tulossa kunnon maastohiihtolatujakin. Nyt on hiihtovaellettu pari päivää ajoittain hankalissakin olosuhteissa.

Väli Raippo – Joutseno oli 57 kilometriä. Jäämme tänne Joutsenon Gasthausiin seuraavaksi yöksi.

Lähtöpäivä lauantai 5.3

Saavuimme 4.3. Vantaalle klo 16.00 ja siirryimme linja-autolla Virolahdelle vanhan Kuninkaan tien kautta. Saavuimme perille 18.20. seurakunnan leirikeskukseen Lypsyniemeen. Virolahdella on asukkaita noin 3000. Matkaa Vaalimaalle on noin 6 km:ä. Alue on tunnettua kivilouhimoistaan.

Ruokailu alkoi klo 19.00 ja järjestäjien infon jälkeen kannettiin eteen vielä iltapalakin. Pidettiin kuin sitä kuuluisaa piispaa pappilassa!

Herätys oli lauantaina jo klo 6.30. Aamupalan jälkeen huollettiin vielä suksiakin. Bussi nouti meidät lähtöpaikalle Virolahden vanhainkodin pihaan, jonka tuntumassa on hiihtäjälegenda Veli Saarisen puisto. Sieltä meidät lähetti klo 8.00 matkaan Virolahden kunnanhallituksen puheenjohtaja.

Veli Saarinen oli osallistunut ensimmäisiin hiihtokisoihinsa 4 ½ vuotiaana ja saanut palkinnoksi 50 kopeekkaa. Saarisen loistelias ura alkoi ensimmäisenä maastohiihdon olympiavoittajana Lake Placidin olympialaisissa 1932 – matkana 50 kilometriä. Pitkä latumme alkoi siis arvokkaasti ja arvokkaasta paikasta.

Lähtöhetkellä oli nollakeli ja ensimmäiseen hiihtopäivään mahtui sään puolesta sekä paistetta että tuiskua. Hiihtoa kertyi 52 km:ä. Yövymme Lappeenrannan puolella entisellä Raipon maatalous- oppilaitoksella. Nykyään se toimii majoituskeskuksena.

Lauantaita odotellessa

Viimeisetkin varusteet on nyt pyykätty ja merkattu, koska oletus on, että kuivumassa iltaisin on paljon samanvärisiä ja –laatuisia urheilutamineita. Olen harrastuksessani päivittänyt ihan pakostakin asianmukaisia urheiluvaatteita ja ilokseni todennut senkin puolen vain koko ajan paranevan ja paranevan. Taaskin löytyi uutta, hengittävää, kosteudensiirtävää tuulenkatkaisijaa. Asialliset tekstiilit tekevät hommasta miellyttävän, vaikka tekstiiliurheilija en edes haluaisi olla. Myönnän, että vastaavaa panostusta kuin nyt, en ole hiihtoharrastukseeni aikaisemmin satsannut.

Perjantaina Finncomm Airlines siirtää meitä pohjalaisia FC 0204 –lennollaan Seinäjoelta Helsinkiin.
Sieltä jatkamme bussilla Vironlahdelle. Siellä järjestetään meille infoa retkestämme, saunotaan väki vetreäksi ja sipaistaan hermokerrokset suksien pohjaan. Itse vääntö alkaa lauantaiaamuna.

Matkalaukku ja suksipussi siis tärisevät jo eteisessä, mutta tämä poika istahtaa lempituoliinsa täällä kotona ja katsoo, kun Suomen tytöt hiihtävät meille KULTAA … tai ainakin melkein kultaa … no, kaikki käy.